Torstaina ajamme suon laitaan ja puramme lastia. Mukana meillä on ahkio, lumikengät, teltta,lapio ja puunpaloja, jotta emme uppoa suosta läpi. Tavoitteemme on käydä kaivamassa teltta lumeen tulevia kuvauspäiviä varten. Sää on onneksi mahtava ja suolla on kepeä tallustella kovalla jäätyneellä lumella. Lumi on muutenkin harvinaista herkkua, koska yleensä se on jo sulanut tähän aikaan ja paikalla olisi vain vettä ja ruskeaa mönjää mihin vajoaisimme hitaasti mutta varmasti.
Kello herättää lauantaina yöllä 03.00. Väsyttää mutta ei auta kuin nousta ylös, sillä tänään alkaa teerien valokuvaus ja silloin pitää mennä apajille ennen auringonnousua.
Suolla odottaa edellisenä päivänä lumeen kaivettu neliönmuotoinen teltta. Tässä versiossa voi istua tuolilla ja katsoa tähystysreiästä ulos lintuja. Etuna on ikkunat joka puolella, jolloin ei ole väliä missä linnut juoksentelevat.
Saavumme telttaan noin 4.45 ja ehdimme juuri ja juuri asemiin, sillä kymmenen minuutin päästä lumelle ilmaantuvat ensimmäiset teeret odottelemaan valoisempia hetkiä. Meillä oli vain yksi ongelma. Linnut olivat noin 150m päässä tanssimassa, joten melkein jo arvasimme miten tässä tulee käymään. Emme päässeet valokuvaamaan mitään vaan jouduimme katselemaan kuinka linnut tappelivat kaukana horisontissa. Tälläistä se luontokuvaus joskus on. Aina ei onnistu vaikka miten yrittää. Kolme tuntia teltassa vierähtää ja linnut katoavat takaisin metsään lepäämään. Voimme lähteä kotiin nukkumaan.
Uusi päivä, uusi yritys. Tällä kertaa vaihdoimme isomman teltan pienenpään, sillä havaitsimme saavamme näin paremman kamerakulman valokuviin. Huonopuoli tässä oli se, että telttaan ei mahtunut kunnolla makaamaan ja tuntien makaaminen huonossa asennossa ei ole mitään mukavaa hommaa.
Olimme siirtyneet apajia lähemmäksi ja nyt teeret eivät päässeet meitä karkuun. Lähin lintu käveli meidän ohi varmaan viiden metrin päästä. Nämä ovat mukavia mutta myös hieman pelottavia hetkiä, sillä pienikin teltan rapina saa linnut lentämään takaisin metsään ja homma olisi ohi välittömästi.
Teeret tappelivat mukavasti ja hienoja tilaisuuksia alkoi tallentua kameraan mukavasti. Tämäkin sessio kuitenkin päättyi nopeasti jonkun petolinnun lentämiseen, joka ajoi teeret takaisin metsään hyvin nopeasti.
Kolme aamua suolla oli nyt takana ja se sai kelvata sillä välillä pitää päästä myös nukkumaan!